Tämän artikkelin lähtökohtana on pohdintani siitä, mikä saa 1900-luvun alkupuolen muotoilua edustavan villapaidan säilyttämään kiinnostavuutensa. Miksi jussipaitoja näkee edelleen silloin tällöin Helsingin katukuvassa, eräiden rockbändien esiintymisasuna ja säännöllisesti sanomalehti Pohjalaisen kuvissa. Lähden miettimään nykyisyyden menneisyyttä, minkälainen historiallinen selitys löytyy ilmiön taustalta. Samalla kun kirjaan paitojen historiaa, nostan esiin asioita, jotka liittyvät niihin merkityksiin, joita paitoihin edelleen liitetään.

Tarkastelen jussipaitaa kehittämäni tuotteen olemusanalyysin avulla. Olen esittänyt tuotteen olemusanalyysin (Luutonen 1997) yhdeksi tavaksi avata tuotteiden hiljaista tietoa. Analyysillä ei voida siirtyä aikakoneella menneisyyteen ja katsella sitä kuin dokumenttielokuvaa. Analyysi auttaa lähestymään tuotteiden edustamaa ilmiötä tämän päivän lähtökohdista. Olemusanalyysi pohjautuu Peircen (1867–1893/1992, 280–284) filosofisiin kategorioihin (Firstness, Secondness, Thirdness), joiden pohjalta esitän kategoriat, joita kutsun ensivaikutelmaksi, perehtymiseksi ja tulkinnaksi. Tuotteet toimivat erityyppisten merkkien ja näiden yhdistelmien kiinnitysalustoina. Peirceen (1958) nojautuen tuotetta tarkastellaan ikonina, indeksinä ja symbolina. Tyypillinen ikonihan on esimerkiksi valokuva viitatessaan samankaltaisuuden perusteella. Indeksi viittaa jatkuvuuden perusteella, ja esimerkiksi taidokas käsityötuote voi viitata tekijän osaamiseen. Merkityksellinen tuote on usein muodostunut symboliksi, sovituksi merkiksi, joka perustuu sääntöön, periaatteeseen tai tapaan. Kihlasormus ja valtion lippu ovat tyypillisiä symboleja.

Ensivaikutelmassa tuotetta tarkastellaan vastaanottajan näkökulmasta intuitiivisesti ja analysoimatta. Tuotetta koskevat ennakkotiedot siirretään syrjään ja koetetaan nähdä vain tuotteen itsensä tarjoama ensivaikutelma. Perehtymisessä esitetään tuotetta ja ilmiötä koskevat faktatiedot ja esiin tulevat valmistajan, käyttäjän ja vastaanottajan näkökulmat. Perehtyminen koskee sekä tuotteen fyysisiä ominaisuuksia että esittävyyttä. Käsityötuotteeseen perehtyminen sisältää myös tekijän tiedon, mikä merkitsee valmistusprosessin ymmärtämistä. Esittävyyden tarkastelu edellyttää tuotteen sijoittamista luonnolliseen yhteyteensä. Tällöin tarkastellaan myös tuotteen syntyhistoriaa, vaiheita ja käyttöä. Fyysisten ominaisuuksien tarkastelun systematisointiin sovellan Victor Papanekin (1970, 25–40, 83–84; 1995, 34) kuusikulmiossa esitettyjä tuotteen funktioita: menetelmä, käyttö, tarve, telesis tai olosuhteet, assosiaatio ja estetiikka. Tulkinnassa esitetään tutkijan käsitys ilmiöstä. Käsitys perustuu ensivaikutelmaan ja perehtymiseen. Tulkinnassa haetaan myös ilmiössä nähtävissä olevia yleisiä piirteitä. Tulkinnan tarkoituksena on ymmärtää ilmiö.

TAULUKKO 1. Tuotteen olemusanalyysi.

Ensivaikutelmana tarkastelen sitä, miten jussipaidat näyttäytyivät maakuntalehti Pohjalaisessa vuosina 2000–2006. Vaasa Oy:n julkaisema sanomalehti Pohjalainen ilmestyy Vaasassa seitsemänä päivänä viikossa ja lehden levikki on noin 30 000 ja lukijamäärä reilut 90 000. (www.pohjalainen.fi) Pohjalaisessa on paljon maakunnallisia uutisia. Jussipaita näkyy yleensä juuri maakunnallisissa jutuissa. Jussipaidan voi löytää myös monista muista lehdistä ja muusta mediasta, mutta tässä tarkasteluni perustuu Pohjalaisen kuvitukseen.

KUVIO 2. Kuva sanomalehti Pohjalaisen jutusta 16.1.2006.

Olen koonnut kaikki lehtijutut ja mainokset, joiden kuvissa tai piirroksessa esiintyy jussipaita. Urheilujutuista olen poiminut ainoastaan esimerkit. Näin aineistona on kaikkiaan 178 kuvaa tai piirrosta, joissa esiintyy jussipaita. Eniten jussipaitoja esiintyi vuosina 2005 ja 2006. Yli puolet on toimitettuihin lehtijuttuihin liittyviä valokuvia. Tyypillisiä ovat kuvat tilaisuuksista ja kokouksista, joissa jollain osanottajalla on yllään jussipaita. Kuvissa näkyy usein esiintyviä ryhmiä, jotka käyttävät jussipaitaa esiintymisasunaan. Perinteisten kuorojen ja muiden ryhmien rinnalle ovat tulleet rockbändit. Piirroksissa on usein humoristisesti piirretty pohjalaismies yllään jussipaita, ja mainoksissa on myös selvä viittaus pohjalaisuuteen. Eräät urheiluseurat ovat siirtäneet pelipaitaansa jussipaidan kuvioinnin. Jussipaidat ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta miesten yllä.

TAULUKKO 2. Jussipaidat sanomalehti Pohjalaisessa vuosina 2000–2006.

Lehtijutuissa jussipaita on periteisessä muodossaan vanhempien miesten arkinen asu, joka saatetaan pukea päälle tärkeisiin tilaisuuksiin ja kyläkokouksiin. Joskus se puetaan päälle myös syntymäpäivähaastatteluun. Vaikuttaa siltä, että jussipaitaan pukeutuminen on tarkkaan harkittu valinta. Muutamassa lasten syntymäpäiväilmoituksessa ja Pohjalaisen "Terhakka tenava" -kilpailun kuvissa pieni lapsi on puettu jussipaitaan kuin kertomaan lapsen erityisestä vallattomuudesta tai siitä, että kasvamassa on oikea pohjalaispoika. Hyvin usein erilaisissa perinnetilaisuuksissa esiintyvät musiikkiryhmät käyttävät jussipaitaa esiintymisasunaan.

Toisen ryhmän muodostavat nuoret miehet, jotka käyttävät t-paidan tai esimerkiksi hupparin muodon saanutta jussipaitaa, jossa kuviot on painettu kankaalle. Käyttö saattaa liittyä siihen, että rockbändit Rehupiikles (<www.rehupiikles.com>) sekä Lauri Tähkä & Elonkerjuuorkesteri (<www.lauritahka.com>) käyttävät jussipaitaa esiintyessään. Paitoja myös myydään faneille. Rehupiikles käyttää perinteistä paitaa ja Lauri Tähkä ja Elonkerjuuorkesteri erilaisia muunnoksia. Duudson-ryhmä (<www.extremeduudsonit.com>) on myös omaksunut jussipaidan ilmentämään ryhmän rajua imagoa.

Tutkimusaineistossa jussipaita on vuosittain 1–2 naisen yllä. Esimerkiksi jutussa, joka kertoi Tarja Halosen valinnasta presidentiksi ja pohjalaisen tukiryhmän juhlasta, oli yhdellä naisella yllään jussipaita ja samaa tyyliä edustava neulehame. Eräs nainen oli pukenut jussiaiheisen t-paidan 60-vuotispäivähaastatteluun.

Jussipaita näyttäytyi lehden urheilusivuilla Seinäjoen Maila-Jussien pesäpallojoukkueen ja Lapuan Virkiän eri urheilujoukkueiden kankaiseen pelipaitaan painettuna kuviona. Jussipaidan salmiakkikuvio on Maila-Jussien paidan miehustassa punaisena ja Virkiän sinisenä painatuksena. Kuviot on sijoitettu vastaavaan kohtaan kuin perinteisissä jussipaidoissa. Helsingissä toimiva pesäpallojoukkue Punamustat (PUMU) koostuu lähinnä muualta, useimmiten Pohjanmaalta muuttaneista pelaajista. Joukkue käyttää mustaa t-paitaa, jonka edustaan on painettu punaiset salmiakkikuviot. (Hautala 2005, 16.) Salmiakkikuvio oli painettu myös Seinäjoen voittoisan maakuntaviestijoukkueen urheiluasuun vuonna 2002 (Nevala 2002, 15).

Jussipaita on kuulunut Seinäjoen Maila-Jussien imagoon joukkueen koko historian ajan. Vuonna 1928 paita otettiin käyttöön Helsingin yliopiston Etelä-Pohjalaisessa Osakunnassa urheilupaitana ja sitä käytettiin paljon myös luennoilla. Vuonna 1932 osakunnan toimesta perustettiin Seinäjoelle uusi pesäpalloseura, jonka peliasuksi jussipaita vakiintui. (Pohtola 1958, 102–109; Kronikka I, II) Joukkueen kotisivuilla (www.mailajussit.fi) kerrotaan Maila-Jussien synnystä: "1920-luvulla pohjalaisia nuoria oli paljon opiskelemassa Helsingin yliopistossa. Hyvien pelien näkeminen ja kotona jo pallonlyöntiä harrastaneiden nuorten yhteensaattaminen innosti pelaajia pelaamaan yliopiston mestaruudesta. Pohjalaiset nuoret olivat aikansa huippuja pesäpallossa ja osakunnan voitettua mestaruus [mestaruuden] sitä puolustaneelta Viipurin joukkueelta, alkoivat Etelä-Pohjalaisnuoret pohtimaan omaa joukkuetta kotiseudulle, joka kykenisi taistelemaan pääsarjassa tasaveroisesti etelän joukkueiden kanssa. – – Seuran perustava kokous pidettiin 17.5.1932." Vuosina 2000–2006 jussipaidan salmiakkikuvio on painettu punaisella pelipaidan miehustaan. Seinäjoen Maila-Jusseja kutsutaan joissain lehtijutuissa myös Jusseiksi tai Jussi-joukkueeksi (Hämäläinen 2000, 15). Näyttää siltä, että viittaus pohjalaiseen Jussiin sopii hyvin joukkueelle ja tämä yhteys tahdotaan säilyttää myös 2000-luvun urheiluasuissa.

Piirrosten pohjalaismiehet liittyvät usein maakunnan asioista kertoviin juttuihin. Piirroksissa on karikatyyri pohjalaisesta maaseudun miehestä. Mies näyttäisi olevan jotenkin kapinallinen tai ainakin vahvasti oman näkemyksensä esiin tuova sekä monesti vähän huvittava. Hänestä puuttuu myös hienostelu ja pintasivistys. Joskus pohjalaismies on kuvattu vastakohtana eurooppalaiselle tai etelän ihmiselle. Jutussa, joka kertoi Kalevalan kääntämisestä Pohjanmaan murteelle, Kullervo Pohjalainen oli puettu jussipaitaan. Samoin jussipaita oli asustettu baijerilaisittain jutussa, jossa vertailtiin pohjalaisia ja baijerilaisia. Yhteiseksi piirteeksi todettiin mm. itsetunto.

Mainoksissa käytetään jussipaitateemaa erityisesti silloin, kun mainostetaan matkailukohdetta tai jotain tapahtumaa. Eräät teolliset yritykset ovat käyttäneet aihetta ilmoittaessaan tarjolla olevista työpaikoista. Myös autokauppa on käyttänyt jussipaitaa ilmoittelussaan. Lisäksi silloin tällöin näkee mainoksia, joissa jussipaita on yksi myytävä tuote.

Tämän pienen katsauksen, ensivaikutelman, perusteella jussipaita vuonna 2000 oli tyypillisesti miesten paita, esiintyvien pohjalaisryhmien asu tai symboli, joka tunnistettiin piirroksista. Jussipaidalla viitattiin erityisesti itsenäisiin miehiin, jotka itse halusivat päättää asioistaan, tai niillä viitattiin pohjalaisuuteen tai tietynlaiseen suomalaisuuteen.

Jussipaitoihin kiinnittynyt leima itsenäisestä, joskus kapinallisesta miehestä, löytyy niiden historiasta. Jussipaita on ilmeisesti perinteisten villapaitojen pohjalta uudelleen muokattu  villapaita. Kuva hahmottuu lehtiartikkeleiden, haastatteluaineiston, teatteri- ja osakuntahistorian avulla. Taustasta on ainakin kaksi eri versiota. Toisen mukaan ensimmäinen jussipaita suunniteltiin Lapualla näytelmään Pohjalaisia Harrin Jussin roolia varten. Tämän tiedon mukaan ensimmäisen jussipaidan neuloi lapualainen neiti Petäjä, ja paidan puki ylleen Jalo Lahdensuo vuonna 1914.  Paita oli suunniteltu Kansallismuseossa olleen vanhan villapaidan mukaan, ja värit olivat luonnonharmaa ja tummanpunainen. (Lahti 1950 ja 1978,7.) Tämän tyyppistä paitaa Kansallismuseosta ei ole kuitenkaan löytynyt.

Hulda Kontturi on puolestaan kertonut jussipaidan historiasta seuraavaa: Kontturin toimiessa Helsingissä Etelä-Pohjalaisen Osakunnan emäntänä vuonna 1927 etsittiin pesäpallojoukkueelle sopivaa pohjalaista tyyppiä edustavaa paitaa. Kontturi teetti paidan, ja ensimmäiset kappaleet neuloi Helsingissä Museokadulla asunut rouva, joka käytti käsinneulekonetta. (Luutonen 1985.)

Lähtökohtana oli tarve valmistaa pohjalaistyyppinen neulepaita näytelmään Pohjalalaisia sekä pesäpallojoukkueelle. Esikuva haettiin Kansallismuseon perinteisestä neulepaidasta. Siten jo lähtökohta oli perinteestä muokattu pohjalaistyyppinen paita. Paitojen merkitys pohjalaisuuden symbolina näyttää vahvistuneen niiden historian aikana. Paidat otettiin tuotantoon tummanpuna-harmaina villapaitoina. Myöhemmin valmistettuja paitoja, joiden värit olivat sininen ja harmaa, kutsuttiin anttipaidoiksi. Kleemolan kutomo Alahärmässä oli alkanut valmistaa sini-harmaita paitoja 1950-luvun alussa, koska puna-harmaa väritys ei miellyttänyt kaikkia ja körttiläisille tummempi paita kävi paremmin kaupaksi. Körttiläiset olivat käyttäneet myös mustaa paitaa, jonka rintaa elävöittivät siniset raidat, kaksi ohutta ja yksi leveämpi. Kun Vihtori Kosola puki sen päälleen ja poseerasi lehtikuvissa, tuli sinimustasta kansanpaidasta IKL:n tunnus. (Lahti 1978, 7; Petäjä 1978, 1, 9; Suomi 1992, 28–31)   

Ensimmäisen käsityksen mukaan jussipaita valmistettiin Kansallismuseon kokoelmissa olevan esikuvan mukaan Artturi Järviluoman näytelmään Pohjalaisia Jussi Harrin rooliasuun. Pohjalaisia-näytelmä sai ensiesityksensä Lapualla toisena pääsiäispäivänä 1914, ja Kansallisteatterissa se esitettiin ensi kerran saman vuoden lokakuussa. (Karjalainen 1991, 11–12, 23–24.)  Pohjalaisia-kansannäytelmän ja oopperan syntyhistoria alkoi Karjalaisen mukaan elokuusta 1907, kun Toivo Kuula oli saanut stipendin kansalaulujen keräämiseen Kauhavalta. Hän tapasi täällä opiskelija Artturi Järviluoman. Elmgren-Heinosen (1953, 123–124) mukaan Kauhavan Alikylän nuorisoseuran talolla Kuulan muistiinmerkitsemät kansanlaulut olivat Pohjalaisia-näytelmän perusta. Karjalaisen mukaan 1900-luvun alussa vallinnut kansallishenki perustui hegeliläiseen traditioon ja Snellmanin sen pohjalta ajamaan kulttuuripolitiikkaan. Tämä johti kulttuurin uudistamiseen isänmaallisena toimintana, ja tilanteeseen liittyi kansallisen kulttuurin tilaus. Näytelmä Pohjalaisia oli tämän konkreettinen ilmentymä. Asiasta on kerrottu näytelmän ohjelmalehtisessä vuodelta 1938:

"Sen henkilöt näyttävät meille eteläpohjalaisten tinkimättömän oikeudentunnon ja syvän vapaudenrakkauden. Me näemme siinä kansan, joka ’kunnioittaa voimaa ja rohkeutta’, on sitkeä ja suoramielinen, osaa kärsimisen taidon, mutta ei voi koskaan kapinoimatta sietää sortoa ja väkivaltaa ylempien puolelta." (Leskelä 1938, 17.)

Kallio (1988) puolestaan pitää Pohjalaisia-näytelmää eteläpohjalaisen näytelmäkirjallisuuden huippuna sortokaudella. Hänen mukaansa näytelmä on pohjalaisen mentaliteetin, kansanelämän ja vapaudenrakkauden tulkitsija. Hän esittää myös, että henkilöasetelmallaan ja tilanteenasettelullaan teos on ollut luomassa eteläpohjalaisuuden myyttiä. Ylikankaan (1990, 216, 222–224) mielestä näytelmä on jopa saattanut vaikuttaa eteläpohjalaisten käsitykseen itsestään. Näytelmän kohdeaikana 1870–1880-luvulla suomenkielinen kansa kamppaili ruotsinkielistä säätyläistöä vastaan, ja Ylikankaan mukaan Järviluoma halusi kuvata yläluokan ja talonpoikien ristiriitaa. Pohjalaisia-tarinan synopsis:

"Talonpojan poika Antti Hanka on vangittu, koska hän on lyönyt suutaria puolustaakseen morsiamensa Maijan kunniaa. Vallesmanni haluaa saada talonpojat kuriin, ja hänen käskystään suutari teeskentelee sairaampaa kuin onkaan, jotta Antille saataisiin ankara rangaistus. Antti karkaa Maijan pyynnöstä, mutta vallesmanni syyttää paosta Maijan veljeä Jussia. Vallesmanni koettaa väkivalloin pakottaa Jussin tunnustamaan. Jussi ei suostu kuritukseen, vaan murtaa kahleensa ja puukottaa vallesmannin hengiltä. Samalla Jussi kuitenkin menettää myös oman henkensä vallesmannin luodista." (Laine 1992, 18–31.)

Kansallisteatterin ohjelmaan Pohjalaisia otettiin vuonna 1914 pitkän harkinnan jälkeen. Näytelmän katsottiin herättävän isänmaallista mieltä, mutta sen taiteellisten ansioiden ei katsottu olevan kovin suuret.  Pohjalaisia-näytelmään tarvittiin näyttämölle vain tupainteriööri ja aittapiha ja oikeita suomalaisia talonpoikia sekä maalaismiehiä. Näytelmästä tuli vuoden 1914 yleisön suosikki, ja vuoteen 1917 mennessä sillä oli ollut jo 40 esityskertaa. (Koskimies, 1953, 326–328, 348.)  Näytelmä on edelleen suosittu, ja se on usein ohjelmistossa eri puolilla Suomea.

Tekstinä Pohjalaisia-näytelmä julkaistiin vuonna 1914. Painetun käsikirjoituksen liitteenä on Suomen Kansallisteatterin ensinäytöksen 2.10.1914 ohjelma. Näytelmä alkaa Harrin tuvassa. Järviluoma kuvailee tarkkaan tuvan sisustuksen. Näytelmässä esiintyvien henkilöiden vaatetuksesta hän ei paljon kirjoita. Harrin Jussista on seuraava maininta: "Noin 20-vuotias, kookas, rivakka, puettu vähän parempaan työpukuun." (Järviluoma 1914, 11, 24.)

Kansallisteatterin Pohjalaisia-näytelmän esityksestä vuodelta 1914 otetut kuvat osoittavat, että Harrin Jussia esittänyt Teuvo Puro ei olekaan pukeutunut sellaiseen paitaan, jota olemme tottuneet pitämään jussipaitana. Kuvien perusteella hänen yllään on Korsnäsinpaidan tyyppinen koristeellinen villapaita. Tämä selittää sen, että Kansallismuseon kokoelmista ei löydy jussipaitaa. Tuolloin Kansallismuseon kokoelmissa oli kuitenkin kaksi ylioppilasosakuntien keräyksessä saatua korsnäsinpaitaa ja yksi vöyriläinen neulepaita sekä kolme myöhemmin hankittua korsnäsinpaitaa. (Schvindt 1885.)

Kansallisteatterin vuoden 1914 esityksen Harrin Jussin villapaita näyttää kuvien perusteella melko tarkalta korsnäsinpaidan kopiolta. Todennäköisin esikuva näyttäisi olevan Suomen kansallismuseon ylioppilaskuntien keräämiin esineisiin kuuluva korsnäsinpaita A 3103, joka mainitaan Schvindtin luettelossa vuodelta 1885. Valokuvista ei voi päätellä tarkkaan yksittäisiä kuvioita, mutta vaikutelma on hyvin samanlainen. Harrin Jussilla on korsnäsinpaidan lisäksi yllään tummat villakankaiset housut, olkaimet, musta huopahattu, helavyö ja puukko. Mahdollisesti esikuvana toimineen paidan yläosan yhtenä kuviona ovat vinoneliöt, jotka voivat olla puolestaan jussipaidan vinoneliöiden esikuvia. Kuva on mustavalkoinen, mutta siitä voi päätellä paidassa olevan eri värejä. Kappaleiden päät ovat tummat, todennäköisesti punaiset, ja mahdollisesti ne on virkattu ja kuvioitu kuten korsnäsinpaidoissa. Muuten paita on vaaleapohjainen ja täpläkuvioitu esikuvansa tapaan.
 

KUVIO 3. Kuva Suomen Kansallisteatterin näytelmästä Pohjalaisia vuodelta 1914 (yksityiskokoelmat).

Tuntuisi todennäköiseltä, että Harrin Jussilla olisi ollut Lapuan esityksessä vuonna 1914 samantyyppinen villapaita kuin Kansallisteatterin esityksessä. Esityksillä oli selkeä yhteys; ohjasihan Lapuan näytelmän Kansallisteatterin johtaja Jalmari Lahdensuo, ja Jussia esitti hänen veljensä Jalo Lahdensuo. Lisäksi kerrotaan, että lapualaisilla oli kiire esittää näytelmä ensimmäisenä, ja siksi he opettelivat näytelmän käsikirjoituksesta ulkoa.

Painetussa näytelmässä on Kansallisteatterin ensi-illan ohjelma. Lehtihaastattelun mukaan Harrin Jussin villapaidan malli saatiin Lapualle, kun Jalmari Lahdensuo toi Kansallisteatterista lainaksi Suomen kansallismuseosta lainatun vanhan villapaidan. Samassa haastattelussa, joka on tehty vuonna 1950, tosin todetaan, että ensimmäinen paita olisi ollut sellainen kuin jussipaidat myöhemmin. Tämä saattaa olla haastateltavan muistivirhe. Paljon todennäköisempää on, että paita oli samantapainen kuin Helsingissä, ja tästä näytöksestä säilyneet valokuvat puolestaan paljastavat paidan korsnäsinpaidaksi. (Lehtinen 1984, 791–793; Lahti 1950; Järviluoma 1914.)

Viipurin teatterissa Pohjalaisia-näytelmä esitettiin vuonna 1915. Jussi Harria esitti Jaakko Korhonen pukeutuneena korsnäsinpaitaan. Myös Kansallisteatterin esityksessä vuodelta 1936 on korsnäsinpaita. Näytelmän monissa myöhemmissä esityksissä korsnäsinpaita on vaihtunut jussipaidaksi. Leevi Madetojan säveltämän Pohjalaisia-oopperan ensinäytöksessä vuonna 1924 Harrin Jussia esittänyt Toivo Louko oli pukeutunut vaaleapohjaiseen villapaitaan, jonka yläosassa oli tummia raitoja. (Teatterimuseon kuva-arkisto; Kansallisoopperan arkisto.)

Suomi-Filmi filmasi Pohjalaisia-elokuvan vuonna 1925. Elokuvassa Jussi Harrilla on päällään jussipaita. Asuun kuuluu lisäksi tummat villakangashousut, nahkasaappaat, villakankainen lyhyt takki, tumma huopahattu, helavyö ja puukko. Harrin Jussi on tässä asussa hyvin näyttävä ja, kuten ilmeisesti on tarkoituskin, erottuu muusta joukosta. Kuva 4 on ensimmäinen tavoittamani kuva, jossa esiintyy jussipaita. Mykän elokuvan ohjasi jo aiemmista esityksistä tuttu Jalmari Lahdensuo ja Harrin Jussia esitti aiemmin Pohjalaisia-oopperassa esiintynyt Oiva Soini. Elokuvaa kuvattiin kesällä 1925 Härmässä ja Lapualla, ja ensi-ilta oli lokakuussa. (Suomen Elokuva-arkiston Pohjalaisia-kansio)  Monet lehdet seurasivat filmauksen etenemistä.  Erityistä huomiota sai symbolisen joukkokohtauksen kuvaus Ekolan sillalla Jepuan rajalla.
 

KUVIO 4. Kuva Suomi-Filmin elokuvasta Pohjalaisia vuodelta 1925 (yksityiskokoelmat).

Kohtauksessa on meneillään rauhalliset kylätanssit, kun häjyt saapuvat paikalle. Tanssi keskeytyy ja alkaa tappelu. Kohtaukseen värvättyjä lähiseutujen asukkaita oli kielletty ryhtymästä tappelemaan tosissaan. Monet kuitenkin innostuivat, ja syntyi vaaratilanteita. Mukana oli muun muassa häjyjen jälkeläisiä, ja jotkut kohtauksessa mukana olleet pitivät pelkkää tappelemisen näyttelemistä lapsellisena. (Pohjalaisten filmaus 1925; Uutinen Pohjalaisia-elokuvan filmauksesta 1925; Österbottningar på film 1925.)

Elokuvassa korostettiin kansatieteellistä näkökulmaa ja painotettiin idyllistä miljöötä ja rakennusten, kuvauspaikkojen ja asujen aitoutta. Körttiläiskohtaukseen koottiin Lapualta ja Ylihärmästä vanhoja vaatteita. Puvustukseen sijoittaminen lisäsi elokuvan kustannuksia, mutta se katsottiin filmille täysin välttämättömäksi. Tuntuisi hyvin todennäköiseltä, että elokuvaan olisi valmistettu korsnäsinpaidan pohjalta yksinkertaisempi villapaita, josta elokuvan myötä tuli jussipaita. Elokuvan filmauksen maakunnallisena järjestäjänä toimi Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseuran näyttämötyön, lausunnan ja puhetaidon opettaja, evijärveläinen Kaarlo Kultalahti. Perhearkiston kuvat osoittavat, että hän ja muutkin perhepiiriin kuuluvat ovat käyttäneet jussipaitaa. Jussipaidan käyttö on siirtynyt myös lastenlapsille.  Kultalahti kirjoitti Vaasa-lehteen 1950-luvulla pakinoita nimimerkillä Harrin-Jussi, ja pakinoihin liittyvässä tunnuspiirroksessa kirjoittaja esiintyy asussa, johon kuuluvat villapaita, helavyö, huopahattu ja piiska. Pakinoiden nimi on "Tiäretäänkö maakunnas". (Kultalahti 1993; 1996.)

Harrin Jussista ja samalla jussipaidasta muodostui vahvasti symbolinen hahmo. Vuonna 1944 rekisteröitiin Elokuvajournalistit ry, ja samana vuonna perustettiin "Amerikan Oskarin" rinnalle Jussi-palkinto. Veistoksen muovasi Ben Renvall. Palkinto määriteltiin ensimmäisen kotimaisen merkkielokuvan Pohjalaisten ja yleensä koko suomalaisen miehekkyyden, sisun ja isänmaanrakkauden vertauskuvaksi. (Kansan Kuvalehti 1944, 1150.)

Jussipaidan historia näyttäisi tämän aineiston valossa seuraavalta. Pohjalaisten ensiesityksen Suomen Kansallisteatterissa, Suomalaisessa Oopperassa sekä ensimmäisen elokuvan ohjasi Jalmari Lahdensuo. Hänellä oli myös osuutensa Lapuan ensiesityksessä. Hänen toimestaan oli valmistettu ensiesitykseen korsnäsinpaita Suomen kansallismuseossa olevan esikuvan mukaan. Oopperaesityksessä käytettiin raitakuvioisia villapaitoja ja elokuvassa jussipaitaa. Ilmeisesti jussipaita on korsnäsinpaidan yksinkertaistettu muunnos.

TAULUKKO 3. Harrin Jussin rooliasu Pohjalaisten ensimmäisissä esityksissä.

Toisen käsityksen mukaan jussipaidat suunniteltiin Helsingin yliopiston Etelä-Pohjalaisen osakunnan pesäpallojoukkueelle. Asia saa vahvistuksen osakunnan historiasta. Pohtola (1958, 100) on käyttänyt Etelä-Pohjalaisen Osakunnan historiaa kirjoittaessaan lähteenä osakunnan Kronikkaa, jota on kirjoitettu vuodesta 1927 alkaen. Kronikka on nahkakantinen sidottu kirja, johon kirjoitetaan osakunnan tärkeimmät tapahtumat. Kronikka on jonkinlainen päiväkirja, johon aktiiviset osakuntalaiset kirjoittavat mielipiteitään ja kommentoivat toisiaan. Keskustelua on käyty suurista ja pienistä kysymyksistä. Kronikan aloitusvuonna 1927 keskeinen keskustelunaihe oli suomalaisuus, ja Kronikassa kehotettiin osakuntalaisia suomentamaan nimensä ja liittymään Suomalaisuuden Liittoon. Kronikkaa voisi verrata tämän päivän samoista asioista kiinnostuneiden väliseen Internet-keskusteluun, joka on perinteistä kirjeenvaihtoa nopeampaa. 

Kronikasta löytyvät myös tiedot villapaitahankkeesta. Aktiivinen osakuntalainen Väinö Oksala (Koivusalo) kirjoitti Kronikkaan 11.11.1927 näin:

"Yksi asia on jo kauan askarruttanut mieltäni ja nyt minä sen puristan kansakunnan miehenpuolisten jäsenten pohdittavaksi. Tämä asia on se, että emmekö me osakunnan miehet voisi ryhtyä ’pelastamaan’ tuota Etelä-Pohjalaista kaunista villapaitaa unhoon joutumasta? Se on siksi komia ja käytännöllinen, että arvelisin olevan aivan paikallaan, jos me kaikki hankkisimme sen ja siten jollain tavoin aiheuttaisimme sen, että siitä tulisi yleisessä käytännössä oleva vaatekappale kotiseudullamme ja kansakunnan parissa. Asiaa sietää joka tapauksessa harkita ja katsoa sopivaa menettelytapaa hankkeen toteuttamiseksi." (Kronikka I 1927–1929, 242)

Aloite sai nopeasti vastakaikua, ja osakunnan emäntä Kontturi, Koivusalo ja Rautavaara kääntyivät asiantuntijoiden puoleen. Kustaa Vilkuna esitteli osakunnan naisille Kansallismuseossa olevia pohjalaisia villapaitoja. Vilkuna kirjoitti Kronikkaan villapaidoista 23.11.1927 seuraavaa:

"Kävin tänään näyttämässä emännälle ja exemännälle Kansallismuseon eteläpohjalaisia ja päivän tunnuksiin liittyviä villapaitoja. Löytyihän sieltä pari kolme komeaa alansa edustajaa, joissa ornamentiikka on hyvin tyyliteltyä ja kudos vahva. – Puuttumatta tarkemmin villapaidan uudelleen käyttöön ottamisen periaatteellisiin kysymyksiin (kansatieteen harrastajana tietysti suosin kaikkea kotoista), mainitsen tässä totuuden vuoksi kuitenkin k.o. paidan alkuperästä muutaman tiedon. Kudottu paksu villapaita kuuluu melkein yleiseurooppalaiseen rannikkokulttuuriin, johon myös yleensä hienoin koristetaide aina läheisesti liittyy. Suomalaiselle Etelä-Pohjanmaalle kuvikas ja kirjottu villapaita lienee kotiutunut vasta n. 60–80 vuotta sitten; puukkojunkkarit lienevät sen ensimmäisiä käyttäjiä. Aikaisemmat perukirjat, joissa yleensä luetellaan kaikki puvun kappaleet hyvinkin tarkoin, eivät tiedä villapaidoista mitään. Ruotsalaisella Pohjanmaalla se on paljon vanhempi, sieltä myös ovat peräisin sen koristekuviot ja värisommittelut, minkä tuskin kuitenkaan tarvinnee villapaidan arvoa alentaa. Rinnakkaisilmiönä voi mainita, että esim. Saarenmaan virolaisilla on kansallispukuna (miehillä) hyvin kirjavat ja värikkäät villapaidat." (Kronikka I, 253–254.) 

Sitaatissa Vilkuna toteaa paitojen olevan yleisempiä ruotsinkielisellä Pohjanmaalla ja katsoo kuvioiden ja värisommittelun olevan lähtöisin siltä alueelta. Hän arvelee, ettei sen kuitenkaan tarvitse alentaa villapaidan arvoa. Tuolloin Kansallismuseon kokoelmissa oli villapaitoja ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta, ja ehkä näiden käyttö esikuvana hieman arvelutti. Helsinkiläisessä taidekutomossa valmistetut villapaidat laskettiin markkinoille 24.1. Asiasta kirjoitti Kronikkaan Oksala:

"Kansakunnalle tiedotamme täten, että mullistava muotiuutuus on tänä päivänä laskettu markkinoille kaikkien miehenpuolisten Etelä-Pohjalaisen Osakunnan jäsenten iloksi ja suojaksi just täsmälleen 2 päivää ennen uuden mullistavan Ford-mallin markkinoille astumista. Ja tämä uusittu [uusittu-sana näyttää lisätyn myöhemmin tekstiin] uutuus on Etelä-Pohjalaanen villapaita." (Kronikka I, 265.)

Villapaidat oli tarkoitettu osakunnan miesjäsenille. Alussa monet osakuntalaiset käyttivät villapaitaa joka päivä sekä luennoilla että osakunnassa. Vähitellen se siirtyi ulkoilu- ja urheilukäyttöön, ja siitä valmistettiin sovellutus myös naisille. Naistenpaidoissa oli miestenpaidoista poiketen pääntiessä edessä halkio. 1930-luvulla oli myös käytössä hihaton urheilupaita, jossa oli jussipaidan kuviot. Osakunnan miesjäsenet perustivat keväällä 1932 Seinäjoelle uuden pesäpalloseuran tarkoituksenaan korostaa urheilulajin merkitystä maakunnassa. Osakunnan nimikilpailun voitti Koivusalo ja pesäpalloseura sai nimen Maila-Jussit. (Pohtola 1958, 102–109; Kronikat I ja II.)
 

KUVIO 5. Kuva Helsingin yliopiston Pohjalaisen Osakunnan Kronikasta II vuodelta 1933. Kuva liittyy viestijuoksu- ja 10-ottelumestaruuskilpailuun.

Tämä loogiselta tuntuva jussipaidan historia osoittautuu kuitenkin kuva-arkistoja tutkimalla virheelliseksi. Osakunnan Kronikoissa paitoja kutsutaan vain villapaidoiksi. Nimi jussipaita on liitetty niihin myöhemmin. Pohjalaisten elokuvaversiossa vuodelta 1925 (2 vuotta ennen osakunnan villapaitahanketta) Harrin Jussin roolia esittävällä Oiva Soinilla on jo yllään jussipaita, joka on samanlainen kuin osakunnan jussipaita. Voisiko kaksi eri prosessia tuottaa niin samankaltaisen tuloksen, vai olisivatko osakunnan villapaidantekijät painaneet mieleensä elokuvan villapaidan? On kuitenkin todennäköistä, että he olivat nähneet elokuvan. Kronikan tarkempi tutkiminen osoittaa, että villapaitahanketta suunniteltaessa oltiin tietoisia elokuvasta. Helpinen asettui kannattamaan villapaitahanketta kronikan sivulla kaksi päivää sen jälkeen, kun Oksala oli esittänyt asian:

"Minä ryhdyn lämpimästi kannattamaan kiwis Oksalan sivulla 242 olevaa ehrootusta. Sen lisäksi tahtoisin saara osakuntalaisten harkittavaksi, emmekö me myöskin voisi ottaa käyttöhön sitä eteläpohjalaasta liiviä, jonka me kaikki paappojen arkuista, taikka ainakin siinä filmis Pohojalaasia. Se olisi minun mielestäni omiaan viälä enemmän kohottamahan sitä meidän tunnettua ja tunnustettua paikallisisänmaallisuuttamme. Niitä on vissihin viälä muitakin meirän kansallisia verhokappalehiamma, josta mulla ny ei satu olemahan tiatua." (Kronikka I, 244.)

Ehkä osakuntalaiset eivät ole tarkoittaneetkaan kirjoituksissa sitä, että he olisivat luoneet kokonaan oman villapaidan, vaan he ovat ottaneet käyttöön jo aiemmin elokuvaa varten muokatun perinteeseen pohjautuvan paidan. Ehkä Kronikan maininta "uusi, uusittu" viittaa tähän. Jussipaidan historian polkujen tutkiminen on kuitenkin osoittanut historian olevan erilainen kuin yleensä oletetaan.  On myös kiinnostavaa, että samaan aikaan kun korostettiin suomalaisuutta nimissä, otettiin villapaidan esikuvaksi ruotsinkielisen Pohjanmaan villapaidat.

Jussipaidan muotoilu on lähtöisin perinteisestä pohjalaisesta villapaidasta. Se noudattaa vastaavaa kuvioiden sijoittelua kuin korsnäsinpaidat ja vöyriläiset tai pirttikyläläiset villapaidat. Vöyrin paita on kaksivärinen, valkoisella pohjalla on sinisiä geometrisia kuvioita. Jussipaidassa  on yleensä pieni pystykaulus ja napit vasemmalla olalla. Väritykseen on saatu vaikutteita esikuvista. Harmaa vastaa korsnäsinpaidan valkoista osaa, jota täpläkuviot tummentavat ja antavat harmahtavan vaikutelman. Yläosan kuviot ovat taas punaisella pohjalla kuten korsnäsinpaidassa. Paidan kuvioita ovat raidat ja vinoneliöt. Vinoneliöt ovat tavallisia kuvioaiheita myös vanhemmissa pohjalaisissa neulepaidoissa, kuten korsnäsinpaidoissa ja vöyrinpaidoissa. Samaa kuvioaihetta esiintyy myös esimerkiksi perinteisissä pohjalaisissa kaapeissa.

Jussipaita on arkisen näköinen yksinkertaisen koristelun ja värityksen takia. Paidan ulkoiset ominaisuudet tuskin herättävät suurta ihastusta tai ärsyttävät. Näyttäisi siltä, että nämä ominaisuudet ovat jääneet toissijaisiksi. Toisaalta voidaan ajatella, että jussipaidan fyysiset ominaisuudet ovat olleet toimivia ja hyviä, kun paita on säilynyt pitkään muuttumattomana.

Paita on myös elänyt sekä arkisena käyttövaatteena että teatteriesitysten asuna. Jussipaidasta on tullut myös suosittu miesten arkivaate etenkin Etelä-Pohjanmaan maaseudulla. Aineisto antaa sellaisen kuvan, että pukeutumalla jussipaitaan halutaan osoittaa, että ollaan itsenäisiä, pohjalaisia miehiä, häjyjen sukua. Tai tahdotaan kertoa, että ollaan itsenäisiä suomalaisia eikä mitään herroja.
 

KUVIO 6. Kuva sanomalehti Pohjalaisen jutusta 14.1.2006.

Miten yksinkertainen jussipaita on saanut näin voimakkaan merkityslatauksen? Prosessi näyttää noudattavan hyvin McCrackenin (1988, 71–74) kuvailemaa mallia merkitysten siirtämisestä. Merkitykset ovat hänen mukaansa lähtöisin kulttuuriin kiinnittyneestä maailmasta. Jussipaidan historia liittyy Etelä-Pohjalaiseen osakuntaan ja Pohjalaisia-näytelmään. Eri tutkijat ovat tulkinneet näytelmää hiukan toisistaan poiketen. Näytelmän piiloajatuksena on nähty, että se toimi suomalaisuuden puolustajana sortokauden aikaan. Eräät tutkijat taas ovat korostaneet suomenkielisten talonpoikien herravihaa ruotsinkielisiä säätyläisiä kohtaan. Molemmissa tukinnoissa on tämän tutkielman näkökulmasta kuitenkin sama viesti. Näytelmässä on nähty protesti valtasuhteita kohtaan ja tilanne on koettu epäoikeudenmukaisena. Rikolliseksi tuomittu nousee näytelmässä sankariksi. Näytelmässä jussipaitaan pukeutunut Harrin Jussi on kapinallinen ja asettui vastahankaan virkavallan kanssa. Sama liittyy jussipaidan muunnokseen, josta tuli Lapuanliikkeen yksi tunnus. Paidan lähtökohta löytyi kansankulttuurista, ja merkitykset liittyivät ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen tilanteeseen ja yleensä itsenäisyyden korostamiseen ja jonkinlaiseen herravihaan, joka ei ole aikakauteen sidottu. Tästä viime mainitusta syystä johtunee osaltaan se, että jussipaita on edelleen 1990-luvulla käytössä. Osakuntalaiset korostivat jussipaidalla pohjalaisia juuriaan ja yhteenkuuluvuutta.

Jussipaidan historia seuraa hyvin Ilmosen (1993, 50–51, 83–84) esittämää mallia "kulttuurisesta merkityksenannosta". Hänen mukaansa merkityksenanto luo muuntelua ihmisyhteisön käytännössä. Ilmosen mukaan tarpeet eivät selitä kiinnostusta tavaraan. Tarpeeseen liittyy tavaran käyttöarvo, ja sitä kuluttaja ei voi tuntea etukäteen. Hän voi saada ainoastaan käyttöarvolupauksen, joka käynnistää hankinnan, joka on ikään kuin ulkokuori. Kun kuluttaja hankkii jussipaidan tarvitessaan neulepaidan, hän näyttää ostavan muutakin kuin pelkän villapaidan. Todennäköisesti ostopäätökseen vaikuttavat hänen ennakkokäsityksensä jussipaidasta.

McCracken (1988, 71–72) katsoo, että tuotteeseen kulttuurista siirretyt merkitykset siirtyvät käyttäjälle. Jussipaidassa tämä toimii selkeästi, ja käsitystä tukee kuva-aineisto. Kun henkilö pukee jussipaidan ylleen, hän mahdollisesti itse tuntee jotain ja pukeutuu siihen jostain määrätystä syystä. Kun kohtaa henkilön, jolla on yllään jussipaita tai näkee kuvan, yhdistää katsoja välittömästi henkilöön joitain ominaisuuksia. Viestin vastaanottaminen edellyttää kulttuurin tuntemista. Tuskin jussipaita synnyttää mitään kovin voimakkaita mielleyhtymiä vierasmaalaisessa kulttuuriamme tuntemattomassa matkailijassa. Korsnäsinpaita sen sijaan herättää vastakaikua ulkoisten ominaisuuksiensa takia myös kulttuurimme ulkopuolella.

Elokuva-, teatteri- ja osakuntahistoriasta jussipaitaan pukeutuneeseen liitetään määreitä, jotka näyttävät siirtyneen osaksi paidan merkityksiä immateriaaliseksi tuotteeksi, joka monessa tapauksessa vaikuttaa hankintapäätökseen materiaalista tuotetta enemmän. Näitä tekstistä nousevia määreitä ovat kansallisuus, isänmaallisuus, paikallisisänmaallisuus, vapaudenrakkaus, oikeudentunto, voima, pohjalaisuus, eteläpohjalaisuus, uho.

Jussipaita toimii kiistatta pohjalaisuuden ja suomalaisuuden symbolina. Tätä osoittaa paidan käyttö näytelmissä ja esiintyvien ryhmien asuna. Jussipaidan piirrokset ja paidan kuvioiden painaminen pesäpallojoukkueen pelipaitaan viittaavat ikonisesti "aitoon" jussipaitaan. Indeksinä jussipaita saattaa viitata ainakin käyttövaatteeseen. Jussipaita voi viitata indeksisesti myös muihin uhoon ja "häjyihin" liittyviin piirteisiin. Jussipaidan nähdessään voi odottaa, että henkilöllä on myös musta huopahattu ja puukko sekä äänekäs käytös.

Tämän aineiston valossa suomenkielisen pohjalaisuuden symboliksi muodostuneen jussipaidan taustalta paljastuu ruotsinkielisen rannikon neulehistoria. Sen pohjalta 1900-luvun alkupuolella on synnytetty uusi tuote, jonka alkuhistoria on hämärtynyt, ja siitä on kerrottu uusia tarinoita. Vastaavia esimerkkejä tutkimus todennäköisesti voisi paljastaa muidenkin tuotteiden kohdalla. Ehkä samalla tavalla kuin tuotteiden materiaaliset ominaisuudet muuttuvat (villasta akryyliin), saattavat immateriaalisetkin ominaisuudet muuttua.

Seuraavassa taulukossa esitän kootusti jussipaidan olemusanalyysin.

TAULUKKO 4. Jussipaidan olemusanalyysi.

Duudsonit. <www. extremeduudsonit.com>. (Luettu 18.5.2007.)

Elmgren-Heinonen, T. 1953. Toivo Kuula. Elämänkerta. 2. painos. Porvoo: WSOY.

Hautala, S. 2005. Helsingin pesäpallo uuteen nousuun pohjalaisvoimin. Pohjalainen 3.8.2005. Vaasa, 16.

Hämäläinen, T. 2000. Jussien peli takalukossa. Pohjalainen 22.5.2000. Vaasa, 15.

Ilmonen, K. 1993. Tavaroiden taikamaailma. Tampere: Vastapaino.

Järviluoma, A. 1914. Pohjalaisia. Kansannäytelmä kolmessa näytöksessä. Porvoo: WSOY.

Kallio, R. 1988. Uuden sivistyksen nousu. Teoksessa Etelä-Pohjanmaan historia V. Etelä-Pohjanmaan Maakuntaliitto, 3–225.

Kansallisoopperan arkisto. Helsinki. 

Kansan Kuvalehti 1944. Nro 48 2.12.1944. Helsinki: Yhtyneet Kuvalehdet, 1150. 

Karjalainen, K. 1991. Leevi Madetojan oopperat Pohjalaisia ja Juha. Teokset, tekstit ja kontekstit.

Studia Musicologica Universitatis Helsingiensis 2. Helsingin yliopiston musiikkitieteen laitos.

Koskimies, R. 1953. Suomen kansallisteatteri 1902–1917. Helsinki: Otava. 

Kronikka I. 1927–1929. Helsingin yliopiston Etelä-Pohjalaisen osakunnan "päiväkirja". Helsinki.

Kronikka II. 1929–1933. Helsingin yliopiston Etelä-Pohjalaisen osakunnan "päiväkirja". Helsinki.

Kultalahti, E. 1993 (toim.) Kaarlo Kultalahti 100 vuotta. Kaustinen: EKE-Tuote.

Kultalahti, E. 1966. Kirje M. Luutoselle 5.8.1966.

Lahti, E. 1950. "Pohjalaisia" toi esiin jussipaidan esiäitien kätköistä. Vaasa-lehti 22.1.1950.

Lahti, E. 1978. Haukkapaitako olemassa ennen jussipaitaa. Vaasa-lehti 17.12.1978. Vaasa, 7.

Laine, K. 1992. Ryssää vai säätyläisiä vastaan? Pohjalaiska-tarinan tulkintahistoriaa. Lähikuva 4/1992, 18–31.

Lauri Tähkä & Elonkerjuu. <www.lauritahka.com>. (Luettu 18.5.2007.)

Lehtinen, E. 1984. Lapuan historia II. Suomen sodasta pitäjäkauden loppuun. Vaasa.

Leskelä, E. V. 1938 (toim.) Etelä-Pohjanmaan nuorisoseuranäyttelijäin suursaavutus. Helsinki.

Luutonen, M. 1985. Hulda Kontturin haastattelu 15.11.1985. Helsinki.

Luutonen, M. 1997. Kansanomainen tuote merkityksenkantajana. Tutkimus suomalaisesta villapaidasta. Helsinki: Akatiimi.

Mailajussit. <www.Mailajussit.fi>. (Luettu 18.5.2007.)

McCracken, G. 1988. Culture & consumption. New approaches to the symbolic character of consumer goods and activities. Bloomington and Indianapolis: Indiana University Press.

Nevala, H. 2002. Seinäjoki ja Närpiö suunnistivat maakuntaviestivoittoihin. Pohjalainen 9.9.2002. Vaasa, 15. 

Papanek, V. 1970. Turhaa vai tarpeellista? Helsinki: Otava.

Papanek, V. 1995. The green imperative. Ecology and ethics in design and architecture. London: Thames and Hudson.

Peirce, C. S. 1867–1893/2002. Teoksessa N. Houser & C. Kloesel (toim.) The essential Peirce. Selected philosophical writings. Bloomington and Indianapolis: Indiana University Press.

Peirce, C. S. 1958. Teoksessa A. W. Burks (toim.) Collected papers of Charles Sanders Peirce. Volume VIII. Reviews, correspondence, and bibliography. Cambridge: Harvard University Press.

Petäjä, R. 1978. Jussipaitoja Bulgariasta. Vaasa 14.11.1978. Vaasa, 1, 9.

Pohjalainen. Vuosikerrat 2000–2006. Vaasa. <www.Pohjalainen.fi>.

Pohjalaisten filmaus 1925. Vaasa-lehti 20.10.1925. Vaasa, 3.

Pohtola, M. 1958. Etelä-Pohjalainen Osakunta 1928–1950. Helsinki: Etelä-Pohjalainen osakunta, 100.

Rehupiikles. <www.rehupiikles.com>. (Luettu 18.5.2007.)

Schvindt, T. 1885 (toim.) Luettelo Suomen ylioppilas-osakuntien kansatieteellisistä kokoelmista. II vihko. Helsinki.

Suomen Elokuva-arkisto. Pohjalaisia-kansio.

Suomen kansallismuseon kokoelmat A 3103, A 3104, A 3105, A 7241, 4331:144, 7315:3.

Suomi, J. 1992. Junttamies. Nuoren UKK:n toivoton taisto. Suomen Kuvalehti 4.9.1992. Helsinki: Yhtyneet Kuvalehdet, 28–31.

Teatterimuseon kuva-arkisto. Helsinki.

Uutinen Pohjalaisia-elokuvan filmauksesta 1925. Uusi-Aura 21.8.1925. Turku, 2.

Ylikangas, H. 1990. Mennyt meissä. Suomalaisen kansanvallan historiallinen analyysi. Helsinki: WSOY, 216, 222, 224.

Österbottningar på film 1925. Allas krönika. Illustrerad veckoskrift 14.11.1925. Helsingfors: H. R. Söderström, 1153.