|
Pirjo Äänismaa ja Seija Valjakka Kotitalousopetus kohti kestävää arjen hallintaa Johdanto l Kotitaloustieteen ja -opetuksen lähtökohdat l Laadukas oppiminen kestävän arjen hallinnan edellytyksenä l Kestävän kotitalousopetuksen toteuttaminen käytännössä l Esimerkkejä kestävää kehitystä edistävästä kotitalousopetuksesta l Kestävää kehitystä edistävän kotitalousopetuksen ja oppimisen eheyttävä malli l Lopuksi l Lähteet Artikkelin PDF (s. 166–176) Viime vuosien poikkeavat sääolot ovat lisänneet suomalaisten kiinnostusta ilmaston lämpenemistä kohtaan ja virittäneet vilkasta keskustelua muutoksen vaikutuksista. Mielihyvä on muutoksen maailmanlaajuisten dramaattisten seurausten ymmärtämisen myötä vaihtunut huoleen omasta ja muiden hyvinvoinnista. Huolestuneisuutta on lisännyt erityisesti se, että muutokset ovat vaikeasti ennustettavia erilaisten kriisien yhdistelmiä ja koskettavat jokaista (Meadows 2005). Asiantuntijat ovat tuoneet esille myös yksittäisten ihmisten ja pienyhteisöjen vastuuta sekä mahdollisuuksia vaikuttaa ympäristön laatuun ja kestävään tulevaisuuteen. Maailmanlaajuisesti koulutuksen kaikilla tasoilla on erityinen tarve huomioida YK:n vuosien 2005–2014 julistus kestävää kehitystä edistävän koulutuksen vuosikymmeneksi (UNESCO 2005). Myös kotitaloustieteessä ja -opetuksessa on tunnettu huolta ja mietitty, miten voitaisiin tukea kotitalouksien toimintaa siten, että tulevaisuus rakentuisi kestävälle perustalle. Kotitaloustieteen ja -opetuksen lähtökohdat Kotitaloustieteen ja -oppiaineen kiinnostuksen kohteena on kotitalous ja sen toiminta erityisesti arjen hallinnan näkökulmasta (Haverinen 1996). Arjen hallintaan liittyvät ilmiöt ovat sekä konkreettisia että abstrakteja ja monen eri tieteenalan tietoon perustuvia. Kotitalouden toiminnassa inhimillisiin ja sosiaalisiin tapahtumiin kietoutuu muun muassa kemiallisia, fysikaalisia, biologisia sekä teknologiaan ja talouteen liittyviä ilmiöitä. Tämä on helppo havaita perheen arkipäiväisissä tapahtumissa, kuten esimerkiksi kotitöiden jaossa, ruoanvalmistus- ja ruokailutilanteissa sekä kodin hankintojen yhteydessä. Yhteiskuntatieteillä ja humanismilla on tärkeä merkitys ymmärtää kotitalouden toimintaa, koska tällöin yksilön ja perheen näkökulma sekä kotitalouden toimintaan liittyvät sosiaaliset, kasvatukselliset ja kulttuuriset kytkennät (Turkki 1999, 2001) sekä niiden yhteydet ekologiseen kestävyyteen (Pendergast 2006; Shananhan 2006) saadaan esille. Kotitalouksien toiminnan merkitystä ja vaikutusta ympäristöön ei voida väheksyä, sillä viime vuosikymmeninä länsimaissa kotitalouksien määrä on kasvanut ja elämäntapa muuttunut entistä riippuvaisemmaksi vähentyvistä luonnonvaroista sekä luonnon kestokyvystä. Tämä asettaa kotitalousopetukselle sen kaikilla tasoilla suuria haasteita. Kotitalouksien jäsenet on saatava ymmärtämään, että jokainen vaikuttaa omalla arkipäivän toiminnallaan ympäristön laatuun ja voi muuttaa kehityksen suuntaa osallistumalla yhteiskunnan päätöksentekoon (Ahonen 2006). Kotitalouden toimintaan ja arjen hallintaan liittyvät ilmiöt ovat monimuotoisuudessaan usein myös hyvin monimutkaisia ja synergistisiä. Siksi kokonaisvaltainen ja eheyttävä lähestymistapa soveltuu erityisen hyvin kotitaloustieteen ja -opetuksen taustaksi (Äänismaa 2004). Kotitaloustieteen tavoin myös kasvatus kohti kestävää kehitystä vaatii eri alojen tietoa yhdistävää, integratiivista ja holistista näkökulmaa (Dillon 2006; Åhlberg 2006). Vaikka monien eri oppiaineiden ja tieteenalojen piirissä on toteutettu kestävää kehitystä edistäviä opetuskokeiluja ja saatu runsaasti kokemuksia sekä arvokasta tietoa, niin tällaisen laajemmasta kokonaisuudesta irrallaan olevan tiedon avulla ei ole pystytty muuttamaan ihmisten arkielämän toimintaa kestävämmäksi (Opetushallitus 2006). Kasvatuksessa kohti kestävää kehitystä sosiaaliset kytkennät ovat jääneet ekologisia ja taloudellisia kysymyksiä vähemmälle huomiolle, mutta erityisesti kotitaloustieteen ja -opetuksen yhteydessä sosiaalisten tekijöiden merkitys on olennainen. Erityisen tärkeänä pidetään sitä, että opiskelijat oppivat yhteiskunnassa vaikuttamisen taitoja sekä saavat opiskeluaikana kokemuksia osallisuudesta yhteisten asioiden hoitoon (Ahonen & Rantala 2005). Kestävää kehitystä edistävän kasvatuksen ja koulutuksen strategiassa vuosille 2006–2014 oppimisympäristön kehittäminen koulusta tai oppilaitoksesta kohti laajempaa yhteisöä ja yhteiskuntaa on katsottu erityisen tärkeäksi (Opetushallitus 2006). Jo yläluokkalaisten on syytä pohtia kotitalouden toimintaa laaja-alaisesti ja arvioida pienyhteisöjen elintapojen sekä alueellisia että maailmanlaajuisia vaikutuksia.
Yhteiskunnan ja kotitalouksien tulevaisuuden rakentuminen kestävälle pohjalle edellyttää todellista elämäntavan muutosta. Se ei tapahdu itsestään vaan edellyttää mm. laadukasta opetusta ja oppimista kaikilla koulutusaloilla ja tasoilla kaikenikäisten kasvatus-, opetus- ja ohjaustoiminnassa. (Opetushallitus 2006.) Oppimista on kuvailtu monella tapaa ja eri näkökulmista käsin, mutta sen laatu on jäänyt melko vähälle huomiolle tai se on määritelty hyvin yleisesti. Professori Mauri Åhlberg on kehittänyt lähes kahdenkymmenen vuoden ajan niin kutsuttua korkealaatuisen oppimisen teoriaa edistämään kestävää kehitystä (Åhlberg 2006), ja se soveltuu hyvin teoreettiseksi lähtökohdaksi myös kotitalousopetukseen. Korkealaatuisen oppimisen teorian oppijakeskeisyys, yhteisöllisyys ja metaoppiminen tekevät siitä erityisen soveltuvan kotitalouden arjen hallinnan taitojen opiskeluun. (Äänismaa 2002.) Korkealaatuiseen oppimiseen sisältyy 20 aspektia, jotka liittyvät sekä yksilölliseen että yhteisölliseen oppimiseen sekä oppimiseen alueellisella, kansallisella ja ihmiskunnan tasolla. Laadukas oppiminen on mielekästä. Tällöin opitaan jonkin kokonaisuuden olennaiset osat sekä näiden osien liittyminen toisiinsa eheäksi kokonaisuudeksi. Korkealaatuinen oppiminen vaatii syvällistä, laajaa tietämystä ja asioiden ymmärtämistä. Syvästi opittaessa opiskelijan mieleen nousee kysymyksiä, joihin hän hakee aktiivisesti vastauksia sekä kokeilee uusia asioita omassa toiminnassaan. Oppija on sitoutunut ja valmis ponnistelemaan oppiakseen. Laadukas oppiminen on myös innovatiivista, uusien yhteyksien ja toimintatapojen etsintää sekä uusien ongelmanratkaisutapojen kehittelyä. Korkealaatuisesti opittaessa metaoppiminen oppimaan oppimisena auttaa muun muassa hallitsemaan tietoa, arvioimaan sitä kriittisesti sekä reflektoimaan ja kehittämään omaa toimintaa. Korkealaatuisessa oppimisessa myös hiljaisella tiedolla on merkitystä. Tätä sanatonta, persoonallista tietoa voidaan oppia sosiaalisessa vuorovaikutuksessa toisten kanssa. (Åhlberg 2006; Äänismaa 2002.) Kotitalousopetuksen erityisenä haasteena on liittää monien eri alojen piiristä tulevaa tietoa yhtenäiseksi mielekkääksi kokonaisuudeksi sekä panna oppilaat ratkaisemaan mielekkäitä arkielämän ongelmia luovasti irrallisen ja oppijan elämälle etäisen tiedon siirtämisen ja ulkoa opettelun sijaan. Jatkuvasti muuttuva yhteiskunta edellyttää uudenlaisten ja monimutkaisten ongelmien ratkaisutaitoja sekä yksilön vastuuta omasta ja ryhmän toiminnasta. Keskeistä on myös asioiden kriittinen arviointi ja syvällinen ymmärtäminen. Nämä taidot ovat välttämättömiä kotitaloudessa kestävien toimintatapojen hallitsemisen ja vakiinnuttamisen kannalta. Seuraavassa esitellään lähemmin kotitalousopetuksen ja oppimisen suunnittelun ja toteuttamisen avuksi kehitettyä pedagogista mallia, joka pyrkii kuvaamaan kokonaisvaltaisesti niitä tekijöitä, jotka integroituvat toisiinsa laadukkaassa, kestävää elämäntapaa tavoittelevassa kotitalouden opetuksessa ja oppimisessa (Äänismaa 2002).
Kestävää kehitystä edistävän kotitalousopetuksen ja oppimisen eheyttävän mallin (ks. kuvio 1) taustalla on sosiokonstruktivistinen näkemys tiedosta ja oppimisesta, jossa oppijoiden toiminta on keskiössä ja opettaja nähdään oppimisprosessin käynnistäjänä ja tukijana (Palmer 1998). Tällaista eheyttävää mallia puoltavat erityisesti tämän päivän ja tulevaisuuden kotitalouden toiminnalle ja kotitalousopetukselle asetetut haasteet. Opettajan tehtävänä on luoda oppijakeskeinen oppimisympäristö ja suunnata opiskelijoiden huomio kestävään kehitykseen. Oppimisympäristön on tavallaan houkuteltava oppija tärkeiden kysymysten äärelle. Opiskeltavan asian merkityksen ymmärtävä oppija on valmis ponnistelemaan oppiakseen.
Mallissa kestävää kehitystä edistävän kotitalousopetuksen ja oppimisen keskeisenä tavoitteena on sellaisten arjen hallinnan taitojen kehittyminen, että henkilö voimaantuu, tuntee vastuunsa ja osaa toimia kestävän tulevaisuuden puolesta. Oppimisympäristö tulee järjestää niin, että opiskelijat saavat monipuolista tietoa kotitalouden ja ympäristön vuorovaikutuksesta, toimivat luonnollisessa kotitalouden toimintaympäristössä, jossa koettelevat tietoa sekä teoreettisesti että käytännössä ja pyrkivät samalla ymmärtämään tiedon laajempia yhteyksiä. Monipuoliset kokemukset ja elämykset ovat tärkeitä varsinkin myönteisten asenteiden kehittymiselle kestävää elämäntapaa kohtaan. Opetus tulee järjestää niin, että opiskelijat oppivat sellaisia toimintataitoja, joiden avulla he pystyvät toimimaan rakentavasti kestävän elämäntavan puolesta. Korkealaatuista oppimista tavoittelevassa oppimisympäristössä on mukana empiirisiä, emotionaalisia, esteettisiä ja eettisiä elementtejä, jotka kehittävät ihmistä monipuolisesti ja kokonaisvaltaisesti. Opetuksessa tieto, toiminta, huolenpito, kokemukset sekä elämykset liittyvät toisiinsa ja voimaannuttavat oppijaa kantamaan vastuuta ja toimimaan rakentavasti ongelmatilanteissa. Monipuolinen, vaihteleva oppimisympäristö pitää yllä oppilaiden työskentelymotivaatiota sekä tarjoaa oppimisen mahdollisuuksia erityyppisille oppijoille. Kuviossa 1 nuolet kuvaavat mallin dynaamisuutta. Malli kehittyy jatkuvasti uuden tiedon ja uusien, hyviksi havaittujen kokemusten avulla. Kuvion uloin yhtenäinen kehäviiva symbolisoi kokonaisuutta, jossa muodollinen koulutusjärjestelmä muiden sen ulkopuolisten toimintamuotojen kanssa muodostaa laaja-alaisen kestävää kehitystä tavoittelevan oppimisympäristön.
Kotitalousopetus kohti kestävää kehitystä voidaan toteuttaa koulutuksen eri tasoilla painottaen vaihtelevasti mallissa esitettyjä tekijöitä ja liittäen opetettavat asiat luontevaksi osaksi oppilaan ja kotitalouden jokapäiväistä toimintaa. Kuvion ympyrät tulisi mieltää palloiksi, jotka jatkuvasti pyörivät ja joiden pinnat hipaisevat ja sekoittuvat toisiinsa. Näin esitettyjä asioita ei nähtäisi erillisinä vaan toisiinsa vaihtelevasti integroituina kokonaisuuden osatekijöinä. Kotitaloustieteen ja kotitalouden opetuksen keskeiset sisältöalueet liittyvät sosiaaliseen vuorovaikutukseen, ravitsemukseen ja ruokakulttuuriin, asumiseen, puhtaanapitoon, kotitaloustyöhön sekä kuluttamiseen. Ruoka on kansallisen identiteetin ja kulttuuritradition peruspilareita. Ruoan valmistaminen on peruskoulun kotitalousopetuksessa suosittu toiminnan muoto (Harju 1997). Motivoivaan, mieluisaan ainekseen on helppo liittää tietoa ympäristöasioista ja tällä tavoin luoda ajattelun ja käytännön rakentamaa perustaa kestävälle kulttuurille. Kestävän kehityksen mukaisen kotitalouden toiminnan yhteydessä tuodaan esille energia- ja ainetalouteen, luonnon kiertokulkujen hyväksikäyttöön sekä järjestelmän hallittavuuteen liittyviä ratkaisuja. Näitä neljää avainkäsitettä voidaan yhdistellä eri tavoin ja korostaa vaihtelevasti tilanteen mukaan kestävän kehityksen ekologista, taloudellista, sosiaalista ja kulttuurista näkökulmaa. Energiatalouteen liittyviä asioita käsitellään kotitalousopetuksessa monipuolisesti. Keskeinen idea on se, että energiatalous perustuu energiavirtoihin ja uusiutuviin energialähteisiin, energian tehokkaaseen tuotantoon ja käyttöön sekä energian säästämiseen. Samoin ainetalouden tulee perustua uusiutuviin luonnonvaroihin sekä aineen tehokkaaseen ja säästäväiseen käyttöön. Päästöjen ja jätteiden kasautuminen tulee estää. Niiden käsittelyssä tulee hyödyntää luonnonprosesseja eikä aiheuttaa haitallisia, palautumattomia muutoksia luontoon. Järjestelmän, esimerkiksi kotitalouden, hallittavuus edellyttää jäseniltään sellaisia taitoja, että he pystyvät toimimaan yhteisönsä täysivaltaisina jäseninä sekä toimimaan hyvän ja kestävän elämäntavan puolesta. Järjestelmän hallittavuus on hyvä, kun se on muuntautumiskykyinen, monimuotoinen, tietoinen omasta ja ympäristön tilasta sekä kykenee korjaamaan omaa toimintaansa. Muuntautumiskykyinen järjestelmä huolehtii toimintansa jatkuvuudesta turvaamalla vaihtoehtoisia kestäviä toimintatapoja. Monimuotoinen järjestelmä kykenee kestämään olosuhteiden muutoksia yksipuolista järjestelmää paremmin. Tietoisuus omasta ja ympäristön tilasta edellyttää hyvää informaatio- ja palautejärjestelmää, joiden avulla voidaan varautua uuteen tilanteeseen ja korjata joustavasti toimintatapaa. (Ks. Äänismaa 2002.) Kotitalousopetuksen erityinen ominaispiirre ja keskeinen tavoite on oppiminen käytännön toiminnan kautta vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Tällöin kokonaisvaltaiseen kasvuun ja kehitykseen tähtäävät yhteistoiminnalliset oppijoiden toimintaan perustuvat työtavat soveltuvat erityisen hyvin. Oppimisympäristö voidaan järjestää vaihtelevasti tavoitteiden eri puolia korostaen (ks. Hakkarainen, Bollström-Huttunen, Pyysalo & Lonka, 2005, 272–288). Toisinaan on tärkeää edistää oppijan vastuuta omasta toiminnastaan ja toisinaan taas korostaa vuorovaikutustaitojen kehittämistä. Oppilaat/opiskelijat voivat esimerkiksi lähteä ratkaisemaan pienryhmissä tärkeäksi kokemaansa ongelmaa tutkimuksen tavoin, jolloin tietoa etsitään erilaisista lähteistä, tietoa arvioidaan kriittisesti, kokeillaan käytännössä ja sovelletaan luovasti erilaisissa tilanteissa. Näin menetellen samaa aihetta voidaan käsitellä myös eri oppiaineiden tunneilla ja toteuttaa yhteinen eheyttävä projekti. Tällainen monipuolinen, kokonaisvaltainen oppimistilanne saattaa kestää yhdestä kotitalouden opetuskerrasta (2–3 tuntia) koko opetusjaksoon. Kestävän kehityksen edistämisen näkökulmasta olisi tärkeää rakentaa sellainen oppimisympäristö, että opiskelijat voivat toimia tärkeäksi katsomansa epäkohdan poistamiseksi. Kouluympäristö tarjoaa tähän monia mahdollisuuksia. Tällöin eri oppiaineiden näkökulmasta olisi hyötyä, sillä se saattaisi auttaa ymmärtämään asioiden synergistisyyttä ja kompromissien merkitystä.
Opettajankoulutuksen opetussuunnitelmassa on monipuolistettu opiskelijoiden mahdollisuuksia valita tutkimusta ja kehittelyä varten peruskoulussa opetettavia ja itse opiskeltavia kokonaisuuksia ravitsemuksen alueelta. Seuraavassa esitellään opiskelijoiden valitsemia aiheita, jotka liittyvät edellä esitettyyn kestävää kehitystä edistävän kotitalousopetuksen ja oppimisen eheyttävään malliin (kuvio 1) sekä kotitalousopetuksen sisällöllisiin avainkäsitteisiin (ks. edeltä). Energiavirrat ja luonnonprosessit. Eräs opiskelutehtävä, jota opiskelijat ovat pitäneet yksimielisesti tärkeänä oppia ruoan valinnan, valmistamisen ja laadun arvioinnin opinnoissa, on ollut sellaisen ruokaostoskortin laatiminen, jonka avulla he voivat helposti seurata käyttämänsä lähi-, luomu- ja kotimaisen ruoan, Reilun kaupan ruoan sekä ulkomaisten, ylikansallisten ketjujen tuottaman ruoan määrää kahden viikon aikana. Opiskelijat ovat olleet halukkaita tarkastelemaan asioita syvällisesti ja ovat pohtineet myös elintarvikkeiden tuotannon eettisiä perusteita. Yhteistä pohdintaa varten on koottu myös ajankohtaisia lehtiartikkeleita. Yhteistoiminnallisesti on laadittu yhteenveto erilaisten tuotantotapojen, käytettyjen elintarvikkeiden määrien ja saatavuuden merkityksestä. Opiskelijat ovat pitäneet tehtävää hyvin arvokkaana, koska he olivat saaneet paljon uutta tietoa ja heidän aikaisempi tietorakenteensa oli muuttunut melko paljon. Tehtävä lähti liikkeelle reaalielämästä, aidosti siitä kontekstista, jossa kotitaloudet toimivat. Kalastusta harrastavan opiskelijakodin ruokakorin valintoja pohdittaessa ilmeni tyypillinen tiedon ristiriita, joka syntyi kasvatetun ja luonnon kalan arvosta. Opiskelijat katsoivat tieteellisen "Onko kala terveellistä" -videon, jossa esiteltiin luonnon kalojen elinympäristöä ja sen vaikutusta kalojen käyttöarvoon. Luonnon kemialliset ilmiöt huonontavat kalojen laatua. Kalanviljelylaitoksista taas leviää ravinteita, antibiootteja ja viruksia luonnonvesiin, ja ne saavat aikaan luonnon kalakantojen tuhoutumista. Ravintosisällöltään kala on arvokas. Siitä vakuutena ovat monet tutkimukset. Kalan ruoaksi valintaa kannattaa pohtia ja etsiä siihen perustaa usean tieteenalan suunnasta. Aukotonta vastausta kysymykseen ei liene mahdollista saada. Samoin tehtävän yhteydessä kirkastui, että raaka-aineiden valinnalla on keskeinen osuus koko aterian ympäristövaikutuksiin, sillä suurin ympäristövaikutus syntyy jo alkutuotannossa ja elintarvikkeiden kuljetuksessa. Elintarvikkeiden ainesosat tuotetaan jo ennen teollista käsittelyä pitkien matkojen takaa. Kotitalousopetuksessa energian mittauksia tehdään muun muassa lämpötilaohjaimien avulla, verrataan esimerkiksi ruoan kypsymistä jäähtyvässä ympäristössä (vain alkukuumennukseen tarvitaan virran kulutusta), mikroaaltouunissa, painekeittimessä jne. Energian hinnan laskeminen tuo näkyväksi erot ja säästöt. Opiskelijat omaksuvat helposti hämmästyttävän suurien erojen takia energiaa säästävän tavan käytännökseen ja ovat kertoneet opettaneensa oppimiaan menetelmiä muille. Menetelmien taitavan osaamisen perusteet opitaan kemiasta ja fysiikasta. Kiertokulut. Aineiden säästämis- ja kierrätysideoiden kokoelma on syntynyt monien opiskelijoiden tuottamana. Opiskelijat ovat tuoneet opetukseen säilytysmateriaaleiksi soveltuvia tarvikkeita, muun muassa rasvaleviterasioita, muovisia rasioita ja lasitölkkejä, runsain määrin. Tämän tyyppinen toiminta on ymmärtävää arjen hallintaa: ei jätteeksi vaan tarpeelliseen käyttöön. Kasvisten esipesuun kuluvaa vesimäärää opitaan arvioimaan ajan perusteella käytettäessä juoksevaa vettä. Jos pestään altaaseen lasketulla tietyllä vesimäärällä, päästään pienempään kulutukseen. Opiskelijat ovat halunneet myös laskea puhdistuskäsittelyissä kuluvan veden hinnan kaikkien tiedoksi veden kulutuksen ja jäteveden määrän mukaan. Tätä kautta saatu tieto pyritään liittämään laajempiin vaikutuksiin yhteiskunnassa. Tämän tyyppisistä kokeiluista on tarkoitus koota Parhaat käytännöt (Best Practices) -näyttely kesän 2008 kansainväliseen kotitaloustieteen konferenssiin Sveitsiin. Kiertokulut ja tekninen hallittavuus. Eräs keskeisimmistä oppimistavoitteista on selvittää ruoan laadunarviointitehtävään liittyvät ympäristövaikutukset, raaka-aineiden hävikki ruoan tuottamisen eri vaiheissa sekä jätteiden määrä ja laatu. Vertailtavina ovat kotitekoiset tuotteet ja elintarviketeollisuuden tuotteet. Havainnoinnin ohella mittaukset ovat keskeisessä asemassa, koska ne antavat pohjan vertailukelpoisen hinnan laskemiselle ja ajankäytölle sekä ennen kaikkea valaisevat valinnan ja ruoanvalmistuksen merkityksiä. Äskettäin tehdyssä ruotsalaisessa tuotteen elinkaariarviointiin perustuvassa tutkimuksessa (Sonesson, Mattsson, Nybrand & Ohlsson 2005) havaittiin, että kotona valmistetun, puolivalmisteen ja ostetun valmisaterian ympäristövaikutusten erot olivat pieniä. Uusi mittari kulutusvalinnan ympäristövaikutusten hahmottamiseen on Mittatikku (kuvio 2), joka antaa nykyisessä vaiheessa visuaalisen kuvan ilmastonmuutoksesta, alailmakehän otsonin muodostumisesta, happamoitumisesta, vesien rehevöitymisestä ja energian kulutuksesta. Mittatikun kehittelyä jatketaan ottamalla mukaan lisää ympäristövaikutuksia, muun muassa uusiutumattomien luonnonvarojen väheneminen. Kehittämistyössä on ollut mukana sekä yliopisto-opiskelijoita että peruskoululaisia. Opiskelijat kyselevät usein ympäristövaikutusten mittasuhteita, esimerkiksi sitä, miten lihan syönti yleensä, lihan osuus ravinnosta, eläinlaji tms. vaikuttavat ilmaston muutokseen. Lähitulevaisuudessa uutena mittatikun sovelluksena nähdään kasvispainotteisen ja lihapainotteisen aterian vertailu. Todennäköisesti Mittatikku lisää kiinnostusta ja sitoutumista ympäristökuormitusta vähentäviin kulutusvalintoihin. Ainakin se mahdollistaa havainnollisen viestin valintojen ympäristövaikutuksista ja niiden hallittavuudesta.
Esitetyt opintotehtävät osoittavat, että tiedon ja kokemuksen luomiseen tärkeiksi koetuissa arkipäivän prosesseissa on voimaannuttava elementti. Voimaantunut ihminen luottaa omiin mahdollisuuksiinsa vaikuttaa, ja hän pystyy toimimaan kestävän kehityksen edistämiseksi. Pienikin arkipäivän ratkaisu sisältyy universaaliin vaikutukseen. Suuntaa antava tieto vaikutuksen laadusta ja määrästä motivoi edistysaskeleisiin. Kotitalousopetukselle ja oppimiselle asetetut tavoitteet ovat muuttuneet ja muuttuvat edelleen maailman globalisoitumisen myötä. Kotitalouksien arkipäivän ongelmat ovat niin laaja-alaisia ja vaikeasti ratkaistavissa, että kotitalouksien jäseniltä vaaditaan erityisesti oppimaan oppimista ja voimaantumista. Ne edistävät uusien tietojen ja taitojen löytämistä ja arviointia viisaitten päätösten perustaksi. Kotitalouden oppimisympäristöjä kehitettäessä aiempaa kokonaisvaltaisemmiksi ja monipuolisemmiksi luodaan samalla uusia näkökulmia opetukseen, opiskeluun ja oppimiseen sekä niihin liittyviin tavoitteisiin. Kotitalouden toiminta hahmottuu näin aiempaa tiiviimmin osaksi muuttuvaa yhteiskuntaa ja ympäristöä, mitä pidetään tärkeänä haasteena koko koulutusjärjestelmän kehittämisessä (Opetushallitus 2006). Yhteinen fyysinen oppimistila ei ole välttämätön demokraattisen ja sivistyneen yhteiskunnan kasvattamiselle, opettamiselle eikä oppimiselle nykyisenä digitaaliaikana. Tieto ja filosofia eivät telkeydy yliopistoihin tai koululuokkiin. Todellinen yliopisto on mielentila. (Kohti hyvää elämää 2005.)
Ahonen, S. 2006. Vihreän kuluttajan monet kasvot. Teoksessa I. Massa & S. Ahonen 2006. Arkielämän ympäristöpolitiikka. Helsinki: Gaudeamus, 72–86. Ahonen, S. & Rantala, J. 2005. Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelma yliopistojen opettajankoulutuksessa. Teoksessa J. Rantala & A. Siikaniva (toim.) Historiallis-yhteiskuntatiedollisen kasvatuksen tutkimus- ja kehittämiskeskuksen tutkimuksia 3, 11–17. Dillon, P. 2006. A pedagogy of connection and education for sustainability. Teoksessa A.-L. Rauma, S. Pöllänen & P. Seitamaa-Hakkarainen (toim.) Human perspectives on sustainable future. University of Joensuu. Research reports of the faculty of education 99, 261–276. Hakkarainen, P., Lonka, K. & Lipponen, L. 2004. Tutkiva oppiminen. Järki, tunteet ja kulttuuri oppimisen sytyttäjinä. Helsinki: WSOY. Hakkarainen, P., Bollström-Huttunen, M., Pyysalo, R. & Lonka, K. 2005: Tutkiva oppiminen käytännössä. Matkaopas opettajille. Helsinki: WSOY. Harju, P. 1997. Vasta paistettua pullaa vai tulevaisuuden arjen hallintaa? Kotitalous, 61 (3), 38–41. Haverinen, L. 1996. Arjen hallinta kotitalouden toiminnan tavoitteena. Kotitalouden toiminnan filosofista ja teoreettista tarkastelua. Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitos. Tutkimuksia 164. Heiskanen, E. 2007. Mitkä kuluttajavalinnat ovat aidosti tärkeitä? Kotitalous 71 (3), 13. Kohti hyvää elämää 2005. Osa Sokrates. YLE 1, 20.5.2005. Meadows, D. (toim.) 2005. Kasvun rajat – 30 vuotta myöhemmin. Helsinki: Gaudeamus. Opetushallitus. 2006. Kestävää kehitystä edistävän kasvatuksen ja koulutuksen strategia ja sen toimeenpanosuunnitelma vuosille 2006–2014. Opetushallitus ja opetusministeriö. Palmer, J. 1998. Environmental education in the 21st century: Theory, practice, progress and promise. London: Routledge. Pendergast, D. 2006. Sustaining the home economics profession in new times – A convergent moment. Teoksessa A.-L. Rauma, S. Pöllänen & P. Seitamaa-Hakkarainen (toim.) Human perspectives on sustainable future. University of Joensuu. Research reports of the faculty of education 99, 3–32. Shanahan, H. 2006. Sustainable livelihoods – Our contribution. Teoksessa A.-L. Rauma, S. Pöllänen & P. Seitamaa-Hakkarainen (toim.) Human perspectives on sustainable future. University of Joensuu. Research reports of the faculty of education 99, 185–207. Sonesson, U., Mattsson, B., Nybrand, T. & Ohlsson, T. 2005. Industrial processing versus home cooking: An environmental comparison between three ways to prepare meal. Ambio 34 (4–5), 414–421. Turkki, K. 1999. Kotitalousopetus tienhaarassa: Teknisistä taidoista kohti arjen hallintaa. Helsingin yliopiston kotitalous- ja käsityötieteiden laitoksen julkaisuja 2. Turkki, K. 2001. Kotitaloustiede kasvatusalan kentässä. Kasvatus 32 (5), 506–515. UNESCO. 2005. United Nations decade of education for sustainable development 2005–2014: International implementation scheme. Paris: UNESCO. Åhlberg, M. 2006. Kestävää kehitystä edistävän kasvatuksen teoreettisesta perustasta. Teoksessa T. Kaivola & L. Rohweder (toim.) Korkeakouluopetus kestäväksi. Opetusministeriön julkaisuja 4, 28–36. Äänismaa, P. 2002. Ympäristökasvatusta kehittämässä kotitalousopettajien koulutuksessa. Kestävän kehityksen mukaisen asumisen ajattelu- ja toimintamallin kehittämistä toimintatutkimuksen avulla vuosina 1995–1998. Joensuun yliopiston kasvatustieteellisiä julkaisuja 74. Äänismaa, P. 2004. Kotitalousopetus kohti kestävää kehitystä. Teoksessa J.
Enkenberg, E. Savolainen & P. Väisänen (toim.) Tutkiva opettajankoulutus –
taitava opettaja. Joensuun yliopisto. Savonlinnan opettajankoulutuslaitos,
209–221.
|
