Etusivu

Sisällys

Hakemisto <Edellinen Seuraava>

1
Laadukas oppiminen ja sen edistäminen

 

Jakson neljässä kirjoituksessa teemana on laadukas oppiminen ja sen edistäminen siten, että luodaan tutkimukseen perustuvia mielekkäitä, aktiivista oppimista edistäviä ympäristöjä.

Jorma Enkenberg tarkastelee tietoon ja oppimiseen liittyviä teorioita sekä niiden pohjalta kehitettyjä opetusmalleja ja arvioi tutkimustiedon valossa niiden käytön mahdollisuuksia ja vaikutuksia oppimistuloksiin korkea-asteen opetuksessa.

Pertti Väisänen pohtii oppijalähtöisen oppimisen, oppimiskeskeisyyden, periaatteita ja niiden pedagogisia seuraamuksia opettajankoulutuksessa.

Pirjo Äänismaa kirjoittaa laadukkaan oppimisen teoriasta ja sen eräästä sovelluksesta kotitalouden opettajien koulutuksessa.

Pirita Seitamaa-Hakkarainen ja Kai Hakkarainen esittelevät käsityötieteeseen liittyvää kognitiivisten suunnitteluprosessien tutkimushanketta sekä erästä yhteisöllistä verkostopohjaista suunnitteluympäristöä.

Mene sivuille:

Jorma Enkenberg: Oppimisesta ja opetusmalleista yliopistokoulutuksessa

Pertti Väisänen: Kohti oppimiskeskeistä pedagogiikkaa opettajankoulutuksessa

Pirjo Äänismaa: Opiskelijat oppimistyöntekijöinä – eräs kokeilu

Pirita Seitamaa-Hakkarainen – Kai Hakkarainen: Verkostopohjainen oppimisympäristö yhteisöllisen suunnittelun tukena

Etusivu

Sisällys

Hakemisto <Edellinen Seuraava>

jyo.gif (1438 bytes)

Savonlinnan opettajankoulutuslaitos 2001Erkki.Savolainen@joensuu.fi