Esipuhe

Juhlakirja

Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksessa vietetään syksyllä 2002 viisikymmenvuotisjuhlia. Sen kunniaksi ilmestyy myös tämä teos, jonka kirjoittajina on laitoksen entisiä ja nykyisiä opiskelijoita ja opettajia sekä muita henkilöitä, jotka ovat olleet läheisessä yhteistyössä laitoksemme kanssa. Kirjan teksteissä on kiinnekohtia Savonlinnan seminaarin ja opettajankoulutuslaitoksen eri vuosikymmeniin, mutta teos ei ole historiikki. Artikkelit, joissa muistellaan menneitä, kattavat erilaisia ajanjaksoja yksittäisistä tapahtumista ja tuokiokuvista yli koko viisikymmenvuotisen taipaleen. Osa teksteistä kuvastaa kirjoittajien ajatusmaailmaa ja laitoksen toimintaa nykyisellään, osa kurkottaa myös tuleviin. Toimitustyössä on pyritty kunnioittamaan kirjoittajien ja kertojien omaa tyyliä ja ääntä.

Savonlinnan seminaari aloitti toimintansa syksyllä 1952 Puistokadun kansakoulun yläkerrassa. Koulutus aloitettiin lähes tyhjin käsin. Opettajilla oli aluksi sama tilanne kuin korvenraivaajilla, mutta nyt oli suon ja kuokan tilalla taulu ja liitu. Seminaarin johtaja Anna Kekkonen muistetaan paitsi uskonnollisesta vakaumuksestaan myös hyvästä opetustaidostaan ja täydellisestä omistautumisesta työlleen. Hän painotti niitä käytäntöjä, joita opiskelijat tarvitsisivat myöhemmin kansakoulun opettajina toimiessaan. Hänen johtamissaan raamattupiireissä saatettiin keskustella myös aivan arkisista asioista. Vuosikymmenen puolivälin jälkeen seminaarissa ilmeni uskonnollista herätystä, joka jätti pysyvät jäljet moniin opiskelijoihin.

Oppilasasuntolana toimi aluksi Kasinon saarella sijainnut Vuorilinna. Se oli internaatti, jossa tytöt asuivat yläkerrassa ja pojat alakerrassa. Asuminen oli hyvin edullista, koska siihen kuului myös ruokailu Vanhan Kasinon ruokasalissa. Opiskelijaelämää ohjasivat tuolloin tiukat säännöt ja vapaa-aika oli vähäistä. Mutta harrastukset olivat moninaisia, huumori kukoisti ja kekseliäisyydellä saatiin tilaa myös yksityiselämälle.

Uuteen seminaarirakennukseen Heikinpohjan Kuninkaankartanonmäelle päästiin muuttamaan syksyllä 1960. Puistokadun ahtauden jälkeen tilat olivat avarat, puhtaat ja valoisat. Kivikkoiseen rinteeseen raivattiin myös puutarha, jonka satoa oppilasruokala käytti raaka-aineenaan. Opiskelijoilla oli velvollisuus osallistua puutarhatöihin, mutta vastineeksi ruokailu oli heille hyvin edullista. Seminaarin vihkiäisjuhla joulukuussa 1963 oli huomattava kulttuuritapahtuma.

Siihen aikaan, jonka Savonlinnan opettajankoulutuslaitos on ollut Joensuun yliopiston "kelkassa ja rekenä", on sisältynyt monia vaiheita ja tapahtumia. Varsinkin yliopistokoulutuksen alkuvuosia – vuodesta 1973 eteenpäin – leimasi voimakas poliittinen ja kulttuurinen muutoshenki. Vastakohdat kärjistyivät niin opettajien kuin opiskelijoiden välillä ja johtivat eduskuntakyselyihin saakka. Opettajien koulutus oli myös laajenemassa sekä määrältään että pituudeltaan. Vuosikymmenen vaihteessa luokanopettajan tutkinnosta tuli akateeminen perustutkinto ja tieteellisten opintojen osuus senmukaisesti lisääntyi. Samalla tutkinnon suorittajista tuli jatko-opintokelpoisia. Keskustelua käytiin uusien koulutusalojen ja tieteellisten jatko-opintojen käynnistämiseen tarvittavien virkojen perustamisesta. Opiskelijamäärät kasvoivat, asunnoista oli pulaa, opettajien työpäivät venyivät iltamyöhään. Aivan omaa yliopistoakin on haluttu välillä perustaa, mutta nämä hankkeet jäivät laman alle ja kääntyivät jopa lakkautusuhaksi 1990-luvulla. Senkin jälkeen on ollut vääntöä mm. tutkintojen tasosta ja profiloitumisesta. Opiskelijaradikalismin aika meni ohi, mutta uuden vuosituhannen alkajaisiksi osoitettiin Savonlinnankin torilla mieltä akateemisen perusrahoituksen lisäämiseksi.

Opettajankoulutus on jatkuvasti uusien haasteiden edessä. Seminaarin aikoihin keskeisiä periaatteita olivat tieto, taito ja tunne – arvoja olivat koti, uskonto, isänmaa, velvollisuus, vapaus ja vastuu sekä lähimmäisenrakkaus. Nyt puhutaan osittain samoista asioista, mutta muuttuneessa maailmassa ja toisenlaisin sanoin. Opettajiin kohdistuvissa vaatimuksissa korostuvat mm. valmiudet kriittiseen ajatteluun sekä tieto- ja viestintätekniikan ja virtuaalisten oppimisympäristöjen hyödyntämiseen. Arviointikulttuurin muutos ja vastuun lisääntyminen opetussuunnitelmatyössä edellyttävät uudenlaista itsenäistä panosta opettajilta. Toisaalta taas yhteisöllisyyden lujittaminen, elinympäristöstä huolehtiminen sekä erilaiset kasvatukselliset erityisnäkökulmat yrittäjyyskasvatuksesta monikulttuuriseen kasvatukseen edellyttävät opettajilta yhteistyötä aivan uudenlaisten kumppaneiden kanssa.

Kasvatustieteen piirissä on jo pitkään puhuttu uudesta oppimiskäsityksestä. Keskustelu on seurausta laajemmasta yleismaailmallisesta paradigmanmuutoksesta ihmistutkimuksessa ja siten myös kasvatustieteessä. Opettajankoulutuksessa tämä muutos ilmenee varsinkin tutkimusta tekevän henkilöstön toiminnassa, mutta se ei välttämättä ole läpäissyt koulutuksessa vallitsevia didaktisia periaatteita ja käytänteitä. Mm. opetusharjoittelun kehittämiseen kohdistuvat tutkimushankkeet avaavat kuitenkin jatkuvasti uusia mahdollisuuksia tutkimustiedon hyödyntämiseen käytännössä. Yhä selvemmäksi on tullut, etteivät nuoret opettajat lähde opettajankoulutuslaitoksesta reppu pakattuna kaikella sillä, mitä käytännössä ja eläkeikään asti tarvitaan. Jatkuva oppiminen omassa työssä ja oman työn tutkimiseen perustuva kehittäminen ovat tulleet koulutuksen kantaviksi periaatteiksi.

Vuosikymmenten saatossa Savonlinnan seminaarin ympärille on noussut uusia rakennuksia. Filiaaliin on saatu myös uusia koulutusaloja, jotka osaltaan edistävät alojensa tutkimusta ja välittävät uutta tietoa ympäröivään yhteiskuntaan, ei vain Savonlinnan seudulle vaan laajemminkin valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Eräissä kirjan artikkeleissa pohditaan, mitä merkitystä opettajankoulutuksella ja koko kampuksella on erityisesti Savonlinnan seudulle. Rehtori Perttu Vartiaisen mukaan Savonlinna tunnetaan kaupunkina, jonka imago on varsin hyvä, vaikka kaupungin kehityskuva ja kilpailukyky jääkin tilastollisesti melko heikoksi. Savonlinnalla ei ole sinänsä mahdollisuuksia kilpailla niiden yliopistokaupunkien kanssa, joissa sijaitsee yliopistojen varsinaisia päätoimipaikkoja. Sen sijaan päätoimipaikkojen ulkopuolisten yliopistopaikkakuntien joukossa Savonlinnalla on monia vahvuuksia.

Kiitämme kaikkia teoksemme kirjoittajia siitä, että he ovat panoksellaan tehneet mahdolliseksi tämän kirjan toimittamisen ja julkaisemisen. Toimituskunnan puolesta toivotamme Savonlinnan opettajankoulutuslaitokselle onnea ja menestystä myös seuraavalle viisikymmenvuotiskaudelle!

Savonlinnassa Kuninkaankartanonmäellä kesällä 2002

Toimittajat

Juhlakirjan verkkoversio julkaistiin kirjoittajien luvalla keväällä 2003. Verkkoversioon on lisätty kuvitusta, ja siinä on monipuoliset hakutoiminnot. Multimedialiitteessä esitellään Savonlinnan seminaarin vihkiäisistä 1963 julkaistua äänilevyä. Levyn sisältö on pääosiltaan kuunneltavissa digitaalisessa muodossa. Lupa julkaisemiseen on saatu tekijöiltä ja heidän edustajiltaan. Digitoinnin on toteuttanut suunnittelija Pekka Ranta Savonlinnan kansainvälisen viestinnän laitokselta.

Toisena liitteenä on Joensuun yliopiston Savonlinnan laitosten lukuvuoden 2002–2003 avajaisohjelma sekä Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksen 50-vuotisjuhlien ohjelma 12.–13.9.2002. Näissä tilaisuuksissa pidetyt puheet ovat tulostettavissa PDF-muodossa.