– Ja se se kumma oon että ku sitä oli lintua ni, >mahottoma hyvin ni. Niit-oli tässä paljom poikasia, >jokka >ammut, ja pyysit ansoila satoja lintuja tuota, syksyssä. Ja, tääläki  Ylikuivakankhaass-yksi Kieril Leevin niminem mies nin sill-oli, kaheksan yheksän, hengem pere ja se, elätti sem perheen, >kolome neljä kuuta aivam pyyölä. Pyysi lintuja >ansoila. Ja aina, jonku ampuki tietekki ni. Että... Ja siitt-ei ole vain ko, niin no kylä siittä nyt oon tietekki kolomekkymmentä  vuott-aikaa ku se >hääty heittää, eli kolmekkymtänelijä vuotta. Jälkhiiv viimisem mailmansoan se ei oles saattanu >ennää pyytääs se, >alethiin niv vahtaahmaan (ne). 
– No oliko jokhaisella oma ...? 
– Oma piirisä – joo kyllä se kehitty sillä, se kehitty, aivan itesthääv vaikk-ei ollu jaaettu >mettä, ittek kuki pyysi vissiltä polulta ni. 
– Mikäs sem polun nimi oli? Sanottiinko sitä joku vir-? 
– Joo se maaj jälkhiin se oli polun nimi, nin ku Mäntymaam >poloku eli, eli Kuusilahem polut eli sillä – se maaj jälkhiim poloku aina. Ja se sa-, oli sillä nimi ni. Ja ne olit niir rehelisep pyytökaverit että ku ne vain satukkin että ne menit siittä missä minun ansat olit – jos oli lintu ni ne, ne nostip puuhuun sen ettei raiskais syö. Ja ittet teki samhaal lajhiin ni. Ja se oli nin ku, semmonen käsitys että jos si(nä) menet varasthaan toiselta linnun niin kyllä sillo o omat ansat tyhyjänä sitte ni. Ja se rehelisyys on ollukki tämän Toorniollaakson nin ku tuntomerkki ni ei sitä varastettu kyllä. Eihän, mulla tapahtunuk koskhaa ett-olis vietyl lintu. – – 

(Teoksesta Virtaranta – Yli-Paavola 1980.) 

Anders (Antti) Lehto, s. 21.6.1900 Ruotsin Ylitornion Kuivakankaan kylässä, jossa elänyt. Haast. ja valok. Pertti Virtaranta 8.10.1974.