>Tääla likelaki on vanhat kesahauat. >Net on >häätuttu hautaa, ko on lämmin ollu. >Mie >piin yhen >episuutin >sannoo siitä hautahommasta. Yks vanha äija, se on >kuolu ny, taitaa kakskymmentä vuotta aikaa, mulle >berättai. Hällä oli >nepukka kuolu kesala, ja net >hautaiva sen tänne vaaralen, ei se oli pikta tästa. 

Se oli kevakesa, ja äija meni hyysikhän eli >hemlihyyssiin. Siina >olthin tyha reika. Äija istuu siela. Se on varhan aamu, ei ole pimmii >ollenkhan, oikhen häämu vain. Ko äija istuu siina, niin yhtäkkiä tullee nepukka, mikä on tuola hauvassa. Se ottaa kiini nuita ovensyrjista, mutta äija niin >pöläsui, ette se hyppai siita. Ei se kerjeny valhmiiksi tehä mithään mutta hyppai siita ja niin laukkui äija ja meni ämman työt. Ei se ollu pikta tuphan. 

Ämmä luuli, että äija on tullu hulluksi. Se hyppeli siinä ja piätti rauvat. Niilä oli semmonen >stonga, entinen tuomonen rauasta aukitakka. No se oli niin pölisä äija, ettei se saattanu mithän sanoakhaan. 

Vyölä sitte, ko äija oli nukkumassa, se nepukka tuli uuesta heräthään. Eikä äija nyt pölkää mithään, ko se tullee. Se kuolu sano, että sie joka olet minun nepukka, mene nyt >kahtumhan minun perhän, kunka mulla on hauvassa. Siela on niin paljon rautamuurhaisa, ja net syövä minun ylös. 

Äija luvai, että pitämä kahtua, ja ko aamu tuli, niin äija meni ja sano sukulaisile, kunka hälle oli käunu. Hauta aukasthin, ja siela oli aivan mustana niitä rautamuurhaisia. Se korjathin, ja mie piän ettei se nepukka ennää tullu sielta käyhmään. 

(Teoksesta Kenttä 1988.) 

Kertoja Arnold Högman (10.5.1911 – 4.1.1993) syntyi ja eli ikänsä  Nattavaarassa, n. 50 kilometriä Jällivaarasta etelään.